Iltoja vuan kaikille!
Tänään ajattelin kertoa teille vähän siitä treeniringistä, jonka kanssa pyörin melkein joka päivä Ummeljoen hikiluolassa. Laadin heistä pikku henkilökuvat, riippumatta heidän halukkuudesta esiintyä mun blogissa. Käytän heistä, tottakai, salanimiä, jottei kukaan heitä tunnistaisi. Meidän poppoo on Vanha liitto, ja treenataan jokseenkin yhteisellä treenikierrolla. Jossei lihasryhmät treenikierrossa mätsää, nii ainakin samaan aikaan pyritään puhisemaan raudan parissa.
Harrastukset: Punttis ja lenkkeily
Lempiruoka: Lasagne
Koulutus: Ylioppilas
Motto: En jaksa, mut teen silti
Bloggaajan muistiin syöpynyt: Sotilaspenkki 120kgx1 ja yhden käden hauiskääntö 35kg:lla.
Jan on myös blogin yksi kirjoittajista, ja on vuoden alussa kirjoittanut yhden päivityksen koskien meidän muscle-up treenaamista.
kuvassa oikeala |
Harrastukset: Punttis
Lempiruoka: Hernekeitto
Koulutus: Ylioppilas/merkonomi
Motto: Push harder than yesterday if you want a different tomorrow
Bloggaajan muistiin jäänyt: Penkki 112,5kgx2x6
Ule on käynyt saman yläasteen sekä toisen asteen tutkinnon. Myös pelattiin samaan aikaan MyPan junnuissa. Sillon taidettiin Ulen kanssa ensimmäisiä kertoja ähistä mypiksen salilla n. 15-vuotiaina.
Nimi: Vipu
Harrastukset: Golf, punttis
Lempiruoka: Nyyssiksen jauhissetit
Koulutus: Peruskoulu, pian ylioppilas
Motto: Just do it!
Bloggari muistaa: Penkki 80x6
Mixu on hiukan myöhemmin porukkaan liittynyt uuttera treenaaja. Lapsuuden ystävä ja motivoitunut kaveri. Golf verottaa kesällä paljon puntista.
Nimi: khimsu
Harrastukset: Fudis, punttis
Lempiruoka: Pitsat ja kebut uppoo
Koulutus: Ylioppilas/merkonomi
Motto: You dont have to be great to start but you have to start to be great
Muistan: 125kg penan ja ensimmäisen muscle-uppini
Itselläni jalkapallo näyttelee kesäisin pääosaa. Välillä treenaamiseni on todella On/Off tyyppistä, sillä nautin salilla käymisestä ainoastaan silloin, kun voin todellakin laittaa itseni likoon.
Koko jengi yhessä koossa:
Ei muuta kun tsemppiä kaikille treeniin sekä arkeen, ja muistakaa, että hyvä treenikaveri tuo aina kahdesta kolmeen toistoa lisää puhtia ;)
hahah :DD voi hyvänenaika tot miikaa..!
VastaaPoistamiika on oikein edustava tässä ! :D
Poistakim oot pala!
VastaaPoistamuistaakseni oon vähä rytyssä ;--)
Poista